Eilen illalla suutuin miehelle jostain, en edes muista mistä. Mies kysyi miksi olen niin kamala, johtuuko se siitä keskenmenosta. Aloin itkemään vuolaasti ja huusin miksi se pitää nostaa esiin, pystyn vihaamaan sinua ihan omana itsenäsi, ilman mitään ulkopuolisia syitä. Alkuperäinen suuttumuksen syy tosiaan unohtui jo, mutta eniten suutuin siitä kun tuli tunne että tapahtunut pitäisi ohittaa olankohautuksella. Tuskin jään asiaa loppuelämäkseni murehtimaan mutta nyt se tekee vielä kipeää.