Lauantaina se sitten alkoi. Oksentaminen. Arvattavissahan se oli, mutta täytyy myöntää että olen pettynyt. Jotenkin ajattelin että tällä kertaa pääsisin helpommalla. Samalla sinetöityy se ajatus että tämä on viimeinen raskauteni.  

Tyttö käy vähän väliä halimassa "voi sua harmi kun olet pipi". Poika karttaa kuin ruttoa, pelkää itsekin tulevansa kipeäksi. Tekisi niin mieli sanoa mistä tämä johtuu, mutta vielä on maltettava. Vastaamme että joskus vain ihmisellä on paha olo ilman että on kipeä. Tyttö on kertonut hoidossa että äiti oksentaa, kovasti eilen toivoteltiin paranemista kun kävin hakemassa neidin kotiin.

Perjantaina sinnittelin töissä, jossain vaiheessa oli niin huono olo, että kysyttiin mikä on. "Mahatautia vissiin pukkaa". Olisi ollut pikkujoulutkin, ne jätin suosiolla välistä. Eilen aamulla en enää selviytynyt töihin. En saanut pomoa kiinni, joten jätin vastaajaan viestin, että olen kolme päivää pois, mutta voin joutua olemaan pidempäänkin. Paluuviestissä sain toimintaihjeet sikainfluessan varalle :) Tuskin pääsen torstainakaan töihin, sitten kerron oikean syyn. Miehen mielestä olisi pitänyt kertoa jo, etteivät luule että lintsaan.

Miehen mielestä nukun liikaa. Eikä sekään ole kuulemma hyvästä että vain makaan sohvalla. Pieni aktiviteetti kuulemma parantaisi oloa. Niinpä niin, hyvä kun pysyn pystyssä matkan sohvalta jääkaapille.

Kai tämä jouluun mennessä helpottaa. Tai viimeistään loppiaisena. Siihen asti... yök.