Aamuyöstä menin käymään vessassa ja huomasin vuotavani verta. Ensimmäinen ajatus oli että jos se johtuisi eilisestä seksistä. Tai olisi kiinnitysvuotoa. Mutta sen verran paljon vuodan että taitaa olla sitä itseänsä. En saanut enää nukutuksi. Toisaalta ajatukset vellovat laidasta laitaan, toisaalta maha on niin kipeä etten tiedä miten päin olisin. 

Jos en olisi perjantaina testannut, ainakaan niin herkällä testillä, en edes olisi tiennyt olevani raskaana. Hötkyily ja vaikeus sietää epävarmuutta aiheutti sen että nyt on entistäkin pettyneempi olo. Opinpahan sen etten enää testaile noin aikaisin, odotan sen viikon. Pakkohan ihmisen on epävarmuutta sen ajan kestää. Ehkä se hailakkuus johtui siitä että hormonitason nousu oli jo vanha juttu ja laskussa jo. Toisaalta lohduttavaa tietää että ovuloin kuitenkin, oireitta, ja hedelmöittyminenkin tapahtui noinkin epäsäännöllisellä seksielämällä. Ja että olin oireineni oikeassa. Tämä hedelmä ei vain kypsynyt tämän pidemmälle ;(

Mies lohdutti että kyllä me ehditään. Ja että ilman testiä en edes olisi tiennyt asiasta. Kysyi myös voisiko tämä johtua eilisestä mutta en ole varma tarkoittiko sitä että johtuuko verenvuoto yhdynnästä vai aiheuttiko se tämän. Keskenmenon. Sehän tämä kai on vaikka varhainen sellainen. Kai ihmisen täytyy tämäkin kokea. Onhan niitä voinut olla ennenkin mutta tämä on ensimmäinen kerta kun tiedän asiasta. Parempi tietenkin että tapahtui nyt heti eikä vaikka parin viikon päästä. Tai että vuoto alkoi tänään eikä huomenna töissä. En sentäs ehtinyt ostaa uusia äitiysvaatteita tai liittyä kesävauva-listalle tai soittaa neuvolaan. Tänne ehdin kirjoittaa ja yhdellä ystävälle kertoa. Sille joka on viime kesästä asti udellut. Nyt mietin että kerronko hänelle asiasta heti vai vasta kun muutenkin ollaan tekemisissä. Tiedän että hän on omissa vauvahaaveissaan kateellinen minulle.

Yritän järkeistää asioita niin etten saa otetta tunteistani. Olen pettynyt. Ärsyttää. Surettaa. Itkettää.