Yöllä vauvan kanssa valvoessa tulee aina mietittyä syntyjä syviä. Viime aikoina äitiyttä. Helposti iskee huono omatunto siitä että olen ollut huono äiti - ja päätän että huomisesta alkaen olen parempi. Tänään en ole vielä huutanut yhdellekään lapselle mutta aika kaukana "hyvästä" ollaan silti. Isommat katsoo telkkaria kun en jaksa heitä viihdyttää. Neiti parkui äsken täyttä kurkkua kun Isoveli söi hänen ruokaansa, en ehtinyt istumaan ruokapöydässä loppuun asti kun tuli jotain muuta enkä päässyt heti edes lohduttamaan. Ruuaksikin oli ranskalaisia. Pientähän tämä tietty on mutta omat fiilikset eivät ole kaikkein parhaimmat... tulee siis ladattua paskaa niskaan ihan itse...   

Siis, ajatus on että viettäisin enemmän aikaa lasten kanssa, tehtäisiin sitä mitä he haluavat. Eikä riideltäisi turhasta enkä ainakaan huutaisi lapsille. Mutta kaikkea muuta tuntuu olevan niin paljon että usein tämä jää vain haaveeksi. Ainakin vauva roikkuu sylissä joten olen todella harvoin ihan kahden kesken isompien kanssa. Ja kun on kiire tai muuten vaan sata asiaa työn alla niin pinnakin kiristyy helposti ja samalla ääni nousee...