Tänään se sitten alkoi. Koulu. Poika sanoi, että häntä jännittää vähän, mutta taisi jännittää hieman enemmänkin. Mutta eihän sitä iso poika voi myöntää. Hiiviskeli aamulla koulun seinänvierustoja pitkin eikä käynyt moikkaamassa ketään. Ja pahaksi onneksi joutui luokassa istumaan sen luokan ainoan uuden oppilaan - vieläpä tytön - viereen. Äidin mieli oli melkein yhtä surkea kuin pojankin, kun piti jättää mököttävä, melkein itkuun purskahtava lapsi sinne istumaan. Mutta koulupäivän jälkeen vastassa olikin ihan toinen poika. Oli ollut kiva nähdä kavereita pitkän kesän jälkeen. Aapinen oli kiinnostava ja bussikortti ja aikataulu suuri ylpeyden aihe. Opettaja vaikutti kivalta. Ruokakin oli ollut hyvää, mutta hitsi vie, kotona ei enää muistanut mitä se oli. Ja ensimmäinen kysymys oli, pääseekö jo huomenna iltapäiväkerhoon.

Koulukyydeistä puheenollen... olen yrittänyt soittaa koulutoimistoon ja kysyä, miksi meidän poika ei saa taksikyytiä mutta naapurin lapsi saa. En saanut sieltä ketään kiinni, toivottavasti vastaavat sähköpostiin piakkoin. Mielestäni meidänkin pitäisi saada taksikyyti, koska lain mukaan koulumatka ei päivän aikana saa odotuksineen ylittää 2,5 tuntia ja aamulla bussin kanssa menisi 50min ja iltapäivällä 1h50min ja päälle vielä kävelymatkat pysäkille.