Voi että tuota neidin uhmaa! Vaikka onkin paljon helpompi kuin isoveljellä aikoinaan niin on tuossakin kiukkua ihan tarpeeksi. Monta kertaa päivässä seisoo vähintään kädet puuskassa, välillä polkee jalkaa ja välillä parkuu. Välillä lentelee tavarat ja välillä sylki päin naamaa. Todella naisellista, eikös vain :) Välillä ei saa auttaa vaikka mikä olisi ja välillä parkuu kun kukaan ei auta. Välillä ei saisi edes katsoa päin... saati ilmaista huvittuneisuuttaan. Ja jos erehtyy korottamaan ääntään niin toinen alkaa niiskuttaa ja on vielä monen tunnin päästä kovin loukkaantunut. Neiti on ollut pienestä asti varsin "itsenäinen" - jos nyt lapsesta voi noin sanoa. Omatoiminen olisi varmaan parempi ilmaisu. 2,5-vuotiaana hänellä oli muutaman viikon mittainen uhma, lyhyt mutta sitäkin voimakkaampi. Silloin tuntui ettei olisi saanut hengittääkään ilman neidin lupaa. Sen jälkeen oli pitkään suht tasaista, jotain pientä on aina välillä ollut, mutta nyt kuohuu taas. Jostain olen kuullut että tilastollisesti uhma on pahimmillaan lapsen ollessa 3v2kk. Pojan kohdalla tämä piti paikkaansa, mutta tytöllä ei tuossa vaiheessa ollut uhmaa.