Eilen oli lasten viimeinen hoitopäivä ennen kesälomaa ja samalla pojan viimeinen esikoulu/päiväkotipäivä. Syksy lähestyy vääjäämättä ja samalla koulun aloitus... Minulla ei ole sellaista "apua, meidän pieni/vauva menee kouluun" -fiilistä mikä monilla muilla tuntuu olevan, mutta tuntuuhan se uskomattomalta miten nopeasti nämä 7 vuotta ovat kuluneet. Vaikka meidän elämässä on tapahtunut viimeisen 7 vuoden aikana enemmän kuin monella muulla koko elämän aikana, silti tuntuu siltä että vastahan poika syntyi... Ja kun seuraavat seitsemän vuotta on kulunut, hän on nokkava yläkoululainen, joka juo kaljaa ja polttaa tupakkaa ja ajaa salaa kaverin mopolla ja luulee että me uskotaan kun hän kieltää kaiken ;) Vai tulisiko meidän pojasta kiltti urheilijapoika, jolla on vain "kunnollisia" kavereita?!?

Aika moni on sanonut, että kivasti ajoitettu vauvan syntymä, kun sattuu samaan aikaan esikoisen kouluunmenon kanssa. Moni on myös kysynyt oliko tämä tarkoituksellista. Ei ollut (jos olisin ihan itse saanut valita, vauva olisi syntynyt jo aikaisemmin). Tietty on kiva olla kotona kun poika pääsee koulusta, mutta... Ensimmäinen vuosi vauvan kanssa on rankka joka tapauksessa, yövalvomisineen ja muineen, vaikkei olisi mitään erityistä. Ja samaan aikaan pitäisi jaksaa auttaa pientä koululaista läksyissä ja muutenkin tukea isoksi pojaksi kasvamisessa. No, turha kai näitä on surra, jokaisessa ikäerossa ja elämänvaiheessa on hyvät ja huonot puolensa ja siltä välttyy vain pitäytymällä yhdessä lapsessa... Ja siihenkin tuntuu liittyvän omat murheensa...

Tärkeintä kai on että poika itse on menossa hyvillä mielin kouluun. Eskarista ovat moneen kertaan käyneet koululla ja tulevat luokkakaverit ovat entuudestaan tuttuja, joten näitä asioita ei tarvitse jännittää. Todellinen lottovoitto ujon ja jännittämiseen taipuvaisen lapsen kanssa! Poika odottaa kovasti saavansa uusia kavereita ja lukemaankin olisi kiva oppia... Tulevaa opettajaa ei olla vielä tavattu, koska hän siirtyy tälle koululle toiselta koululta eikä ollut paikalla tutustumispäivänä. "Kokenut nainen" on luvassa, saa sitten nähdä onko kokeneella ikää 35 vai 65 vuotta...  

Omaa napaa sen verran että vauva on kiinnittynyt eli tiukasti lähtökuopissa. Nyt niitä supistuksia, kiitos, että päästäisiin matkaan... Eilen illalla vauva työnsi kylkiluita siihen malliin että taisi itsekin kokeilla saisiko niistä vauhtia... Mies on tähän asti sanonut, että parempi vaan mitä pidemmälle raskaus menee ja ihmetellyt miksi edes toivon muuta. Eilen kun sanoin, että tekee kesäkuukin loppuaan, mies totesi että pitkäänpä tämä vauveli mahassa viihtyy (siis noihin isompiin verrattuna). Pari päivää aikaisemmin mies totesi, että olisihan se optimaalista, jos vauva syntyisi viikon sisään. Olisihan se, juu, silloin vauva ehtisi miehen loman aikana kolme-neljäviikkoiseksi ja minä ehtisin toipua synnytyksestä niin, että pärjäisin kotona kolmen lapsen kanssa (miehen on ilmeisesti pakko mennä toihin 2.8., oli kotona tilanne mikä tahansa). Miehen optimi taitaa kuitenkin olla sitä, ettei hänen tarvitse olla koko kesää passissa synnytyksen varalta vaan pääsee lomailemaan kunnolla...

Ollaan tosiaan jo heinäkuulla... eli meille tulee toinen heinäkuinen tammiksen seuraksi... Saas nähdä tuleeko neiti kesäheinä vai heinäpellon poika :) Heinäpellon keskellä asutaan joka tapauksessa...